Kuulimme pohjoisen kutsun ja hyppäsimme junaan, tietenkin! Lost Tacos on Laurin & Joonaksen ensimmäinen oma ravintola ja meksikolainen sellainen. Tilasuunnittelun briiffissä maisteltiin sanoja kotoisa, fine dining ilman pönötystä, värikäs ja sellainen, että sinne voi tulla niin mekossa kuin pipossakin.
Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin nämä ajatukset, ja tavoitteena oli myös käyttää mahdollisimman paljon kierrätettyä materiaalia ja mittatilauskalusteita – meksikolaista tunnelmaa suomalaisella käsityöllä ja leviläisellä twistillä väritettynä! Laatat baaritiskiin kulkivat lopulta juomahanojen kanssa samassa rekassa ja muutenkin koitettiin hyödyntää välimatkaa kulkevia reissaajia apuna. Osa ravintolan tuoleista ostettiin käytettynä toisesta ravintolasta ja alunperin tuolit ovat palvelleet Lohjan Seurahuoneella 40-luvulla. Loossin messinkiset kaiteet syntyivät ravintoloitsijoiden taitavissa käsissä. Nämä kaiteet Sisse ideoi vanhasta messinkisestä sängynpäädystä.
Koko Lost Tacosin projektia leimasi talkoohenki ja itse tekemisen meininki, viime silausta varten pakattiin Kelkkaprojekti jälkeläisineen junaan, ja viimeisenä kuormaan mahtuivat pikkuruiset kaktukset pikkuruisten talkoolaisten kouraan takapenkille.
Qué onda? Juicy flavours, fresh tastes. Soft on the outside, lots going on inside. A taco. Sort of like these 2 güeys in here. Joonas&Lauri. From Koskenkorva and Helsinki. Rock music & sports fanatics, dads and excellent chefs. Ándale! have a seat. You can even leave your pipo on if you want. Or borrow a sombrero. However you’re feeling, we will take care of you. Get lost in Levi with us. Taste the tastes, frescos y picantes, have a margarita. Lost tacos is the dream of Joonas and Lauri, we are happy you are here! !Provechito!
Yhteistyö Sissen kanssa kanssa oli meidän paras päätös koska Sisse tuli, ei pelkästään auttamaan ravintolan sisustuksen suunnittelun kanssa, vaan hän auttoi meitä kokonaisvaltaisesti markkinoinnin, brändin ja kaiken muun mahdollisen kanssa mikä liittyi ravintolan avaukseen. Välillä hän toimi myös logistiikkavastaavana. Ilman häntä ei oltaisi päästy tähän lopputulokseen. Ravintoloitsijat Lauri Närhi ja Joonas Mantila, Lost Tacos Levi
Photo creditsJoonas Mantila3D renderingSisse CollanderClientRavintola Lost TacosLocationLevi, FinlandYear2021