Winda Energy Oy, uusi toimisto

Vuoden 2022 lopulla sain pyynnön tulla auttamaan suomalaista tuulivoimatoimijaa, Winda Energy Oy:ta muutossa isompiin tiloihin. Tavoitteena oli tehdä energiselle, hyväntuuliselle ja kasvavalle porukalle edustavat tilat työskentelylle ja asiakkaiden tapaamiselle. Kartoitettiin olemassaolevat kalusteet, verhoiltiin uudelleen ja hankittiin mahdollisuuksien mukaan vanhojen pariksi uutta kotimaista. Mukaan mahtui myös muutama vintagelöytö, ja tilaa taiteelle. Tässäkin projektissa oli monta taitavaa tekijää, yhteistyökumppania ja hyvän ilmapiirin luonut porukka myös asiakkaan puolelta. Itseä inspiroi kotimaisuuden ja vintage-aarteiden lisäksi lupa käyttää vahvoja värejä.

“On ollut todellakin ilo tehdä yhteistyötä Sissen kanssa, josta huokuu aidosti positiivista energiaa. Tutustuttuani Sisseen yhteys syntyi heti ja kommunikointi oli välitöntä, kuin hyvän ystävän kanssa. Hänen suunnitteluprojekteille ominaista ovat Sissen mieletön idearikkaus, tilan tunnelma ja rohkea värisilmä” Tiina Tahkokorpi, sisustusarkkitehti, Lepo Product Oy

“Toteutimme Sissen kanssa uuden toimistomme sisustuksen ja yhteistyö sujui erinomaisesti. Projektin alussa määrittelimme, että haluamme toimiston olevan meidän näköisemme ja toimisto on kutsuva. Meille oli myös tärkeää hyödyntää jo olemassa olevia huonekaluja ja ne saivatkin uuden elämän uudelleenverhoiltuna.

Sissellä on hyvä silmä väreille ja yksityiskohdille ja toimistollamme on monta herkullista yksityiskohtaa. Tilanjakoa on toteutettu upeasti eri värisillä seinillä ja kokonaisuus on silti rauhallinen ja toimiva. Myös keittiö koki täyden remontin muuton myötä ja Sisse suunnitteli meille toimivan ja ihanan lämminhenkisen keittiön.

Uskon, että työntekijämme viihtyvät toimistolla ja toimiston käyttöaste on korkea myös laadukkaan suunnittelun ansiosta. Toimistomme kerää ulkopuolisilta vierailta kehuja lähes poikkeuksetta joka kerta, kun joku on käymässä ensimmäistä kertaa.

Sisse otti hyvin kopin eri kehitysehdotuksistamme tai muutostoiveistamme ja olemme jatkaneet toimiston kehitystyötä mm. akustiikan osalta ja jatkamme varmasti yhteistyötä siinä vaiheessa, kun muutto isompiin tiloihin on ajankohtainen.”  Silja Huhtaluoma, Winda Oy

Privacy Preference Center